Sopivasti sinun näköisesi.

Ravintola Puhti

Ravintola Puhti on lounasravintola Joensuun teollisuusalueella Muuntamontiellä toimistorakennuksen katutasossa. Ravintolassa on 120 asiakaspaikkaa, karhu-kabinetti 20:lle hengelle ja aurinkoinen terassialue.

Ravintola Puhti on Ravintola Tuhdin naispuolinen versio, saman konseptin puuhakkaampi / ylellisempi variaatio. Myös logon tyyli ja pinkki sävy viestivät omalla tavallaan feminiinisyydestä. Puhti-ravintola syntyi kokonaan uudelle paikalle, uuteen toimistorakennukseen Joensuun teollisuusalueelle. Asiakkaat löytyvät läheisten yritysten työntekijöistä.

Ravintolan pitkä ja laivamainen muoto loi kehyksen tilasuunnittelulle. Buffeelinjaston paikka oli yksiselitteinen. Tilaan haluttiin kaiken kattava, toimiva, itseohjautuva linjasto, jolle tuli lopulta pituutta komeat 11m. Asiakaspaikat asettuivat luonnollisesti tasaisesti molemmin puolin linjastoa.

Ravintolan sisustus on konstailematon, lämminhenkinen, skandinaavisen karhea ja samalla tämän ajan henkinen, joka mahdollistaa monenlaisten tilaisuuksien pitämisen. Tunnelmaa luo tummaksi petsattu saarnipanelointi buffeelinjaston fasadissa, tilanjakajissa ja seinissä, jolla itse ravintolasali on erotettu palvelulinjastosta. Suuri 3d-laattaseinä ja kauniit tanskalaiset valaisimet tuovat modernia, ilmavaa tunnelmaa.

Tumma katto, hyvä akustiikka ja paneloinnit yhdistettynä raikkaisiin pinkinvärisiin kirjaimiin ikkunoissa luovat särmikkään ja rauhallisen tilan, joka kutsuu astumaan sisään. klassikkovalaisimet antavat moderni ja raikkaan vastakohdan tummille paneeleille ja kivitasoiille.  Ravintolan erikoisuutena on oma leipomo, josta voit ostaa mukaasi päivän paikalliset leivonnaiset. Leipomohyllyt saatiin mahtumaan korkean saarnipaneloidun seinän kylkeen.

Tila on avara, valoisa ja helposti muunneltavissa monenlaisille tilaisuuksille eri vuoden aikojen mukaan. Projektissa oli tarvetta graafisen suunnittelun osaajalle ja logosuunnittelijalle, ja pyysinkin luottograafikkoa Pitko Designia mukaan.

Suunnitelmien edetessä syntyi karhu-rasteri, jota on näkyvissä kabinetin lasiseinässä ja tilanjakajien lasiaukoissa ja isona printtinä karhu-kabinetin punajuuren värisellä päätyseinällä.

Tumma katto, hyvä akustiikka ja paneloinnit yhdistettynä raikkaisiin pinkinvärisiin kirjaimiin ikkunoissa luovat särmikkään ja rauhallisen tilan, joka kutsuu astumaan sisään.

Next Post

Previous Post

© 2019

Muutoshuone Kati Jukola - Lammaskalliontie 4, 80140 Joensuu - Y-tunnus 2774337-3

040 558 0760 - kati@muutoshuone.fi